maanantai 30. tammikuuta 2012

hupsistakeikkaa

Näin se aika vaan vilistää. Kiirettä kyllä on ollut.
Tässä on ansioiduttu joulukinkun sulattelijana, pulkallalaskijana, keikkalaisena ja vaikka minä. 
Risteilyllekin päästiin ystäväpariskunnan kanssa (tää sana kyllä saa oloni tosi vanhaksi ja aikuiseksi).
Äidin ja siskon kanssa ollaan käyty laulutunneilla silloin tällöin. Ihanaa. :)

Yhden pipon sain kyhätyksi, kun meillä oli 3 päivää koulua. Tämä tuli miehelle pyynnöstä:
Dropsin ohjeella, lankana Drops Delight. Sukkapuikot 2,5-3,5.

Sitten muutoin tässä onkin yritetty kunnostautua koulun saralla. Ja vautsit, olen tehnyt ensimmäiset keikat sairaanhoitajana (mielestäni kunnialla).

 Nyt on itsenäistä opinnäytetyön tekoa (kuten kuvasta näkyy). Aihe liittyy naisten ympärileikkaukseen. Äärettömän mielenkiintosta, työhön voi uppoutua tunneiksi kerrallaan. Hyvällä mallillakin jo ollaan, mikäs tässä teoriaa kyhäillessä! (Tänään päivällä kun tätä pakersin, olisi voinut tulla vähän erilainen vastaus.. ;)


maanantai 9. tammikuuta 2012

Laiskuus.

Oih ja voih tätä laiskuutta! Edellisestä postauksestani on kulunut jo rapsakkaasti 8 päivää. Tässä välissä ollaan käyty niin mummun kasikymppisillä Pirkanmaalla (tykkäsi muuten tohveleista) kuin Etelä-Pohjanmaallakin toisilla isovanhemmilla (itseasiassa sekä mun että miehen isovanhemmat asuvat samalla pienellä paikkakunnalla).

Ja vihdoin on lumi tullut. Ah. Jo E-P:llä peuhattiin lasten kanssa lumessa ja äiti teki niin innolla lumilinnaa että lapset jo jatko muita leikkejä kun eivät jaksaneet enää. :D Tänään oltiin ihan kotimäessä pulkkailemassa. Kivaa! Täytynee myöntää että istahdin hankeen ja tein rukkasilla kädenjälkiä innoissani. Minkäs sille voi kun rakastaa lunta. :))

Pamaus arkeen tulee huomenna: kouluun pitäisi saada raahauduttua klo 8. Onneksi käytiin tänään tytön kanssa hakemassa pipolangat ja mieskin näytti haluamansa pipomallin. Ne riittävät ehkä ekaksi tai tokaksikin päiväksi. Sitten pitää ostaa itselleni pipolankaa ja jatkaa sillä niin pitkälle kuin pääsee (tänään Novitan Crystal oli Menitassa loppu - siis muut värit kuin kirkkaanpunainen).

Lapsilla oli tänään eka päiväkotipäivä ja hienosti meni kovasta etukäteisvinkunasta ja valituksesta huolimatta. Äidille siis yksi hermolomapäivä ennen arjen aloitusta ;)

Kuvatuksia ei nyt ole kun olen ollut tarpeeksi höppänä unohtaakseni kameran aina kotiin kun jotain on tehty. Se siitä sitten.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi.

Meillä vietettiin uuttavuotta rauhallisesti kotosalla. Kerrostalossa asuessa on se hyvä puoli että näkee hyvin raketit. Mukeloita vähän alkuillasta harmitti ettei menty ulos katsomaan "kun ei nähdä isoja raketteja" (asutaan kovin korkealla maanpinnasta, joten ikkunasta näkee jopa 20km:n päähän - olisivat vissiinkin halunneet nähdä suoraan alapuolelta nuo).
Vuoden vaihtuessa oli kyllä upeat ilotulitukset, mahtava valoshow, eikä lapsiakaan enää harmittanut lainkaan. Ja kyllä nuo meidänkin tirpukat jaksoi valvoa piiitkään. Esikoinen olisi valvonut vielä pidempään kuin äiti mutta sain kun sainkin nukkumaan pikkutunneille mentäessä (sängyssä yritti vielä kaikin keinoin vääntää juttua mutta äiti tylsä simahti).

Mummulla on huomenna 80-vuotissynttärit ja päätin tehdä hänelle huopatossut lahjaksi. Kaksinkertaisesta Huopasesta virkkasin. Matkaan tuli mutka: pesukone huovutti ne vähän liian pieniksi. Venyttämällä sain sopivan kokoisiksi, mutta malli ei loppujen lopuksi sitten ollutkaan kiva. Liian lötskö (venytyksestä johtuen?) ja kovin matala malli. Tossun päällispuoleen piti tehdä isompi vekki kuin ohjeessa, kiristi niin kovin.
Vaihe 1: virkatut tossut originellikoossaan ennen huovutusta
 Menita Outletista löysin hirmu kivaa "liukuestelateksia" purtilossa. Siis sitä pursotetaan muutaman kerran pohjaan ja kuivatellaan välissä (itsekseen tai vaikka hiustenkuivaajalla). Ei mummu liukastu. :)
Liukuesteet

Valmiit tossuset.
Mutta. Koska siis ensimmäinen malli ei vastannut odotuksiani (on ne jalassa ihan kivat, mutta halusin mummulle kuitenkin muhkeammat kun ne on kuitenkin talvisinkin mökillä jossa lattiat vetää), tein uudet. Novitan ohjeita kummatkin, tämä uudempi vaan vähän työläämpi. Neuloin 16 tilkkua 2 erivärisestä langasta (ja piti hakea monta kertaa lisää kaupasta kun olin turhan optimistinen. :D Menikin sitten enemmän lankaa kuin ohjeen mukaan ja minä typerys yritin vielä kaiken kukkulaksi jämälangoilla pärjätä! )

Kokonsa puolesta vaikuttaa lupaavalta ennen pesua.
Töppöset ojenneltuna ja prässättynä.

Jalassa.

Näihinkin laitoin liukuesteet pohjaan (villa on niin hirmu liukasta). Näistä olen oikeastaan ihan ylpeä! :)
Niin ja vinkki: jos huovutat koneessa, älä laita missään nimessä sellofaania työn sisään. Meni tuhannen säpäleiksi koneessa. Ja puuvillalanka (jolla sen sellofaanin olin kiinnittänyt) oli ihan solmussa muun pyykin ympärillä. Iloista. Olishan se pitänyt tajuta ettei sellofaani pesua kestä. Oli vaan vanhaa ryppystä just sopivasti siinä tarjolla, pelkäsin että muovipussi päästää väriä. :D